Tarkoituksella surkeiksi suunnitellut, nopeasti alle sulavat renkaat, KERS-laitteen ja 107 prosentin säännön paluu, sähköisesti kontrolloitu takasiipi, takadiffuusorin madaltaminen, autojen muokkaamisen perjantain jälkimmäisten ja lauantain harjoitusten välillä kieltäminen... Siinä joitakin F1-guru Bernie Ecclestonen neronleimauksista tänä viikonloppuna alkavalle Formula 1 -kaudelle 2011. Jos siihen lisätään vielä ratojen keinotekoinen kasteleminen, joka ehkä, ei kuitenkaan toivottavasti, tulee aikanaan osaksi sarjan sääntökirjaa, soppa on valmis. Kansainvälinen autoliitto tekee kaiken mahdollisen lisätäkseen jännitystä aika-ajoihin ja kilpailuihin js edesauttaakseen ohituksia myös muilla kuin ensimmäisellä kierroksella. Kuljettajien turvallisuudesta on ollut puhetta paljon, mutta vähemmän sanoja taloudellisesta puolesta. Ensinnäkin, eri tahot polttavat miljoonia euroja kehittääkseen jänniä vempeleitä ja innovaatioita katsojien viihdyttämiseksi. Toisekseen, jos esimerkiksi renkaiden kuluminen lisää kolareiden määrää ohitusten kanssa samassa suhteessa, ja KERSin kanssa ilmaantuu parin vuoden takaa tuttua teknistä sähellystä, mammonaa palaa vielä lisää. Ovatko uhraukset sen arvoisia. Kysymykseen voidaan vastata vasta aikanaan.
Sitten toiseen kiinnostavaan asiaan eli tallien voimasuhteiden sijoittumiseen. Talvitestit ja Australian perjantaiharjoitukset ovat aina ennenkin antaneet niin tarkkaa osviittaa, että voin rohkeasti väittää seuraavaa: Red Bull menee vähän kaikkien etupuolella tässä vaiheessa, eli Vettelin ja Webberin tuuletteluun voi varautua jo tottumaan. Ferrarin arvioisin olevan pahin uhkaaja, mutta sitten tuleekin tasaisempi rintama, johon kuuluvat McLaren, Mercedes, Williams, Renault ja BMW Sauber. Toro Rosso on melkoinen kysymysmerkki ja perällä hiihtelevät Force India, Lotus ja Marussia. Hispania taistelee toista vuotta putkeen aika hirmuisissa ongelmissa kauden kynnyksellä. Tallilla ei vieläkään ole kierroksen kierrosta tänä vuonna ajettuna - paitsi Vitantonio Liuzzin installaatio perjantain harjoitusten päätteeksi, joka oli jo aplodien paikka. Palatakseni toiseen päähän, siellä käydään nimittäin maailmanmestaruustaistelu. Suosikit kuten viimekin vuonna ovat Vettel, Webber ja Alonso. Mustina hevosina saapuvat Massa, Button, Nico Rosberg ja ehkä Hamilton. Schumi pidetään kyllä aisoissa.
No mitenpä sitten meidän oma poika, Heikki Kovalainen? Heikin omat kommentit Team Lotuksesta ovat olleet mahtavia. Talvitestit menivät enimmäkseen teknisten ongelmien kanssa painiessa, mutta vauhdillista potentiaalia saattaisi jopa olla sarjan yhdeksänneksi nopeimman tallin titteliin. Käynnissä oleva viikonloppu on palauttanut Heikin ja muun tiimin jäätävään todellisuuteen: 1. harjoitukset, 19. tila, noin 5,5 sekuntia kärjestä. 2. harjoitukset, 19. tila, noin viisi sekuntia kärjestä. 3. harjoitukset, 18. tila, edelleen yli viisi sekuntia kärjestä. Aika-ajot, 19. tila ja hämmästyttävät noin viisi sekuntia ensimmäisen osion nopeimmasta ajasta. Siinä näyttää menevän Suomussalmen miehen paikka, kun Lotus ei saa ongelmiaan renkaiden ja takasiiven kanssa hoidettua. Luvassa viime vuoden tapaan surkuhupaisaa menoa ja kierroksilla ohittavien väistelyyn keskittymistä. Alkuun.
maanantai 28. maaliskuuta 2011
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Ampumahiihdon kuningatar on tehnyt sen
Ampumahiihtomaailmalle Suomen Kaisa Mäkäräinen oli monta vuotta tuttu sijoilta 15-30, parhaimmillaankin vain juuri ja juuri kymmenen joukosta. Hänen suorituksensa eivät olleet hätkähdyttäviä siinä missä varsinkin norjalaisten ja ruotsalaisten, mutta silti hän oli maamme ylpeys lajissaan. Juuri päättynyt kausi 2010-11 nosti Mäkäräisen maailmanmaineen valokeilaan heittämällä. Jo ensimmäiset kisat alkutalven Östersundissa kertoivat, että käsillä on takuuvarmasti naisen uran ansiokkain kausi. Mutta kukapa siitä huolimatta tiesi, mitä tämän palkintokaappi saisikaan sisuksiinsa. Ainakaan minä en.
Virstanpylväs yksi: Kaisa Mäkäräinen ampuu maailmancupkauden avauksessa Ruotsin Östersundissa itsensä pikakilpailun osakilpailuvoittajaksi ja ottaa cupissa kättelyssä kärkipaikan. Samalla hänestä tulee ensimmäinen suomalaisnainen, joka koskaan on pystynyt ampumahiihtokilpailun voittoon. Virstanpylväs kaksi: Kaisa vie ensimmäistä kertaa urallaan takaa-ajon voiton niin ikään Östersundin starteissa. Voitto pitää häntä yhä tiukemmin kiinni maailmancupin ykkösenä. Virstanpylväs kolme: Hanti-Mansijskin MM-kilpailuissa maaliskuussa Mäkäräinen saalistaa ensimmäisenä suomalaisena ampumahiihtäjättärenä mitalin, kun on pikakilpailun hopealla. Hän häviää vain Saksan Magdalena Neunerille. Virstanpylväs neljä: Kaisa nousee MM-kisojen takaa-ajon maailmanmestariksi mielettömällä suoritukselle ja tekee unelmasta totta. Hän nousee samalla yhdeksi Hanti-Mansijskin kuningattarista. Virstanpylväs viisi: Kaisa Mäkäräinen varmistaa Holmenkollenissa 19. maaliskuuta käydyn takaa-ajokisan neljännellä sijalla takaa-ajocupin voiton ja näin historian ensimmäisen ampumahiihdon kristallipallon Suomeen. Ja virstanpylväs kuusi: Mäkäräisen toinen kristallipallo varmistuu Holmenkollenin kauden finaalikisassa 20. maaliskuuta 2011. Ensimmäisenä suomalaisena hän vie nimiinsä maailmancupin kokonaisvoiton. Valtavan loikan 27-28-vuotiaana ottanut nainen on väsynyt, mutta yhtä kaikki hän on nyt tehnyt sen.
Ainakin omissa pöytäkirjoissani Kaisa Mäkäräinen otti jo kiinnityksen Vuoden urheilija -tunnustukseen. Oli miten oli, ristijärveläinen on mainio esimerkki siitä, mitä huipulle pääsemiseen urheilussa vaaditaan. Hän on aina ollut kohtuullinen ampuja, mutta kesätauolla vuonna 2010 Mäkäräinen kehitti fysiikkaansa ja hiihtoaan ankaralla harjoittelulla, mikä tuottikin tulosta. Mielestäni tämän talven menestys kumpuaa juuri siitä, mitä ennen kautta tapahtui, eikä niinkään itse kauden tapahtumista. Vaikka muuten lumilajit olivat jokseenkin pettymys, onneksi meillä on edes yksi.
(Katso, kun Mäkäräinen kertoo tunnelmansa maailmancupin voitosta: http://www.mtv3.fi/urheilu/muutlajit/uutiset.shtml/2011/03/1297580?ampumahiihto)
Virstanpylväs yksi: Kaisa Mäkäräinen ampuu maailmancupkauden avauksessa Ruotsin Östersundissa itsensä pikakilpailun osakilpailuvoittajaksi ja ottaa cupissa kättelyssä kärkipaikan. Samalla hänestä tulee ensimmäinen suomalaisnainen, joka koskaan on pystynyt ampumahiihtokilpailun voittoon. Virstanpylväs kaksi: Kaisa vie ensimmäistä kertaa urallaan takaa-ajon voiton niin ikään Östersundin starteissa. Voitto pitää häntä yhä tiukemmin kiinni maailmancupin ykkösenä. Virstanpylväs kolme: Hanti-Mansijskin MM-kilpailuissa maaliskuussa Mäkäräinen saalistaa ensimmäisenä suomalaisena ampumahiihtäjättärenä mitalin, kun on pikakilpailun hopealla. Hän häviää vain Saksan Magdalena Neunerille. Virstanpylväs neljä: Kaisa nousee MM-kisojen takaa-ajon maailmanmestariksi mielettömällä suoritukselle ja tekee unelmasta totta. Hän nousee samalla yhdeksi Hanti-Mansijskin kuningattarista. Virstanpylväs viisi: Kaisa Mäkäräinen varmistaa Holmenkollenissa 19. maaliskuuta käydyn takaa-ajokisan neljännellä sijalla takaa-ajocupin voiton ja näin historian ensimmäisen ampumahiihdon kristallipallon Suomeen. Ja virstanpylväs kuusi: Mäkäräisen toinen kristallipallo varmistuu Holmenkollenin kauden finaalikisassa 20. maaliskuuta 2011. Ensimmäisenä suomalaisena hän vie nimiinsä maailmancupin kokonaisvoiton. Valtavan loikan 27-28-vuotiaana ottanut nainen on väsynyt, mutta yhtä kaikki hän on nyt tehnyt sen.
Ainakin omissa pöytäkirjoissani Kaisa Mäkäräinen otti jo kiinnityksen Vuoden urheilija -tunnustukseen. Oli miten oli, ristijärveläinen on mainio esimerkki siitä, mitä huipulle pääsemiseen urheilussa vaaditaan. Hän on aina ollut kohtuullinen ampuja, mutta kesätauolla vuonna 2010 Mäkäräinen kehitti fysiikkaansa ja hiihtoaan ankaralla harjoittelulla, mikä tuottikin tulosta. Mielestäni tämän talven menestys kumpuaa juuri siitä, mitä ennen kautta tapahtui, eikä niinkään itse kauden tapahtumista. Vaikka muuten lumilajit olivat jokseenkin pettymys, onneksi meillä on edes yksi.
(Katso, kun Mäkäräinen kertoo tunnelmansa maailmancupin voitosta: http://www.mtv3.fi/urheilu/muutlajit/uutiset.shtml/2011/03/1297580?ampumahiihto)
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Kultaputki
Oslon MM-kisat ovat jo mennyttä aikaa, mutta näin viikon jälkeen on hyvä palata niitä fiilistelemään. Kun viimeksi kirjoitin, kirjoitin Suomen hiihtojoukkueen mitalitulevaisuudesta ja mitäpä tapahtuikaan? Joukkue jakoi jälleen ikimuistoisia hetkiä kotisohville. Pelko kaikkien aikojen floppikisoista oli täysin turhaa. Vuoden 1995 hiihdoista jatkunut kultien sarja ei napsahtanut poikki, vaan sitä jatkettiin suomalaisella periksiantamattomuudella. Ketä sitten saadaan kiittää? No, Suomi sai jälleen uuden kuninkaan.
Matti Heikkinen saapui tiistaina 1.3.2011 muiden kymmenien kilpakumppaniensa tapaan Holmenkollenin hiihtostadionille osallistuakseen 15 km:n kilpailuun. Aamulla oli tehty tavalliseen tapaan testilenkkiä, ja viimeisenä suomalaisena itse kisaan lähtenyt Matti tiesi kaiken olevan kunnossa. Ensimmäisessä väliajassa oli havaittavissa jotakin kummallista: ennakkosuosikit näyttivät jäävän jo heti kättelyssä kärjelle useita sekunteja liian paljon. Suomalaisittain toiveet nousivat erityisesti Ville Nousiaisen kohdalla, mutta Jauhojärvi ja Heikkinenkin tulivat aivan iskuetäisyyksillä. 7,5 kilometrin kohdalla kaikki alkoi muuttua, kun Matti Heikkisen nousu alkoi purra. Norjalaispertsailijoista Eldar Rönning piti edelleen pintansa kärkipaikoilla, mutta Jyväskylän suuri mies vaani aivan suksenkärjet kannoissa kiinni toisena. Muut suomalaiset niin ikään tulivat melkoista unelmaa kohti. Ja kohta oli enää 5 kilometriä jäljellä. Ja hei, Heikkinen harppaisee kärkeen! "Hapolla" hapot jyskyttävät jäsenissä, mutta mies ei tunne muuta kuin mitalin maukkaan maun. Tuhannet harjoittelukilometrit, uskomaton urakka, median kritiikki ja uskonpuute suomalaisen hiihtourheilun puolesta... Kaikki tämä valmisti Heikkistä uransa suureen voittoon. "Varma kulta!" huudetaan ladun varresta, kun latua enää kilometri edessä. Mies ei tuulettele, vaan tekee kaikkensa loppuun saakka, venyttää yli maaliviivan ja antaa itsestään loputkin maalialueen lumelle. Mestari on saapunut! "Kuka ihmeen Heikkinen?" muut kyselevät toisiltaan. Niinpä. Suomessa mestarit ovat hiljaisia tuntemattomuuksia.
Eikä tämä suinkaan ollut Suomen kisojen ainoa ilonpäivä. Jo edellisenä päivänä naisten kympillä nähtiin sellainen kisa, jota en tiedä koskaan aiemmin tapahtuneen MM-tasolla. Roponen 16., Niskanen 8., Muranen 6., Lähteenmäki 5. ja Aino-Kaisa Saarinen vapautti Suomen mitalihanat pronssillaan. Neljä naista kahdeksan parhaan joukossa! Myönnän, että hymy oli aika herkässä, kun kahdessakin eri väliaikapaikassa kuulutettiin suomalaisten neloisjohtoa. Kuinka tällainen muodonmuutos viikonlopulta oli mahdollista? Toki urheilijamme ovat silkkaa rautaa, mutta erityisylistykset menevät kyllä joukkueen huollon suuntaan. Huonoon voiteluun kaatuivat esimerkiksi Ruotsin miehet, joiden yksi edustaja ihmetteli kuvaavasti: "Mitä ihmettä ne suomalaiset sinne suksien pohjaan laittavat?"
Hiihdosta ei silti ole tulossa välineurheilua, sillä huonolla voitelulla voi hyvä hiihtäjä hävitä mutta hyvällä voitelulla ei huono hiihtäjä voi voittaa. Keskiviikkona ja torstaina mitalikahveisiin ehti jo tottua, kun Lähteenmäki ja Saarinen ensin toivat parisprintistä hopeaa ja sitten naiskvartetti ylsi viestissä pronssimitaleille. Vaikeasti alkaneet kisat saivat säkenöivän toisen viikon vastapainokseen.
Maastohiihdon upeisiin tuloksiin on pakko ola tyytyväinen, mutta mäkihypyn ja yhdistetyn tilanne on harmillinen. Ei mitain mitalia jo kolmansissa arvokisoissa putkeen. Mäkeä on koetellut piinallisen huono tuuri, samalla kun yhdistetystä puuttuu selkeä johtohahmo. Janne Happonen on jälleen vieraillut leikkauspöydällä, jonne Larinnon Villekin kiikutettiin jo tammikuussa. Kuitenkin, jos tarkkaillaan tulevaisuutta, minulla on hyvin vahva luotto, että Suomi on mäkikaudella 2011-12 vahvempi kuin vuosiin. Mitäpä sanotte vaikka joukkueesta Happonen-Hautamäki-Koivuranta-Larinto. Nyt menivät kisat kyllä sivu suun.
(Haluan lähettää julkisesti surunvalitteluni Japanin tragedian uhreille. Onneksi minun ja monen muunkin toiveet on kuultu ja turman vahingot jäävät ennustettuja pienemmiksi./I want to send my public condolence to the victims of the Japan's tragedy. Luckily my and many other wish have been consulted and the damage of the accident will be lower than was predicted.)
Matti Heikkinen saapui tiistaina 1.3.2011 muiden kymmenien kilpakumppaniensa tapaan Holmenkollenin hiihtostadionille osallistuakseen 15 km:n kilpailuun. Aamulla oli tehty tavalliseen tapaan testilenkkiä, ja viimeisenä suomalaisena itse kisaan lähtenyt Matti tiesi kaiken olevan kunnossa. Ensimmäisessä väliajassa oli havaittavissa jotakin kummallista: ennakkosuosikit näyttivät jäävän jo heti kättelyssä kärjelle useita sekunteja liian paljon. Suomalaisittain toiveet nousivat erityisesti Ville Nousiaisen kohdalla, mutta Jauhojärvi ja Heikkinenkin tulivat aivan iskuetäisyyksillä. 7,5 kilometrin kohdalla kaikki alkoi muuttua, kun Matti Heikkisen nousu alkoi purra. Norjalaispertsailijoista Eldar Rönning piti edelleen pintansa kärkipaikoilla, mutta Jyväskylän suuri mies vaani aivan suksenkärjet kannoissa kiinni toisena. Muut suomalaiset niin ikään tulivat melkoista unelmaa kohti. Ja kohta oli enää 5 kilometriä jäljellä. Ja hei, Heikkinen harppaisee kärkeen! "Hapolla" hapot jyskyttävät jäsenissä, mutta mies ei tunne muuta kuin mitalin maukkaan maun. Tuhannet harjoittelukilometrit, uskomaton urakka, median kritiikki ja uskonpuute suomalaisen hiihtourheilun puolesta... Kaikki tämä valmisti Heikkistä uransa suureen voittoon. "Varma kulta!" huudetaan ladun varresta, kun latua enää kilometri edessä. Mies ei tuulettele, vaan tekee kaikkensa loppuun saakka, venyttää yli maaliviivan ja antaa itsestään loputkin maalialueen lumelle. Mestari on saapunut! "Kuka ihmeen Heikkinen?" muut kyselevät toisiltaan. Niinpä. Suomessa mestarit ovat hiljaisia tuntemattomuuksia.
Eikä tämä suinkaan ollut Suomen kisojen ainoa ilonpäivä. Jo edellisenä päivänä naisten kympillä nähtiin sellainen kisa, jota en tiedä koskaan aiemmin tapahtuneen MM-tasolla. Roponen 16., Niskanen 8., Muranen 6., Lähteenmäki 5. ja Aino-Kaisa Saarinen vapautti Suomen mitalihanat pronssillaan. Neljä naista kahdeksan parhaan joukossa! Myönnän, että hymy oli aika herkässä, kun kahdessakin eri väliaikapaikassa kuulutettiin suomalaisten neloisjohtoa. Kuinka tällainen muodonmuutos viikonlopulta oli mahdollista? Toki urheilijamme ovat silkkaa rautaa, mutta erityisylistykset menevät kyllä joukkueen huollon suuntaan. Huonoon voiteluun kaatuivat esimerkiksi Ruotsin miehet, joiden yksi edustaja ihmetteli kuvaavasti: "Mitä ihmettä ne suomalaiset sinne suksien pohjaan laittavat?"
Hiihdosta ei silti ole tulossa välineurheilua, sillä huonolla voitelulla voi hyvä hiihtäjä hävitä mutta hyvällä voitelulla ei huono hiihtäjä voi voittaa. Keskiviikkona ja torstaina mitalikahveisiin ehti jo tottua, kun Lähteenmäki ja Saarinen ensin toivat parisprintistä hopeaa ja sitten naiskvartetti ylsi viestissä pronssimitaleille. Vaikeasti alkaneet kisat saivat säkenöivän toisen viikon vastapainokseen.
Maastohiihdon upeisiin tuloksiin on pakko ola tyytyväinen, mutta mäkihypyn ja yhdistetyn tilanne on harmillinen. Ei mitain mitalia jo kolmansissa arvokisoissa putkeen. Mäkeä on koetellut piinallisen huono tuuri, samalla kun yhdistetystä puuttuu selkeä johtohahmo. Janne Happonen on jälleen vieraillut leikkauspöydällä, jonne Larinnon Villekin kiikutettiin jo tammikuussa. Kuitenkin, jos tarkkaillaan tulevaisuutta, minulla on hyvin vahva luotto, että Suomi on mäkikaudella 2011-12 vahvempi kuin vuosiin. Mitäpä sanotte vaikka joukkueesta Happonen-Hautamäki-Koivuranta-Larinto. Nyt menivät kisat kyllä sivu suun.
(Haluan lähettää julkisesti surunvalitteluni Japanin tragedian uhreille. Onneksi minun ja monen muunkin toiveet on kuultu ja turman vahingot jäävät ennustettuja pienemmiksi./I want to send my public condolence to the victims of the Japan's tragedy. Luckily my and many other wish have been consulted and the damage of the accident will be lower than was predicted.)
Tilaa:
Kommentit (Atom)