Vakavasti ottaen aloin seurata yleisurheilua vuonna 2006. Mieleeni jäi varsinkin Jukka Keskisalon loppukiri 3000 esteissä ja O-P Karjalaisen kova moukarikarjaisu Göteborgin EM-kisoissa. Mutta en minä kestävyysjuoksuun tai isojen miesten heittorinkeihin ihastunut. Ihan oma lukunsa oli keihäänheitto sinä kesänä. Vaikka EM-kullan kiskaisikin itselleen Andreas Thorkildsen, en jättänyt huomiotta uransa huippukuntoon nousevaa Tero Pitkämäkeä. Ja vuonna 2006, 12-vuotiaana, sovittelin itsekin tuota taikasauvaa käteeni.
Siitä asti heittoni pitenivät vuosi vuodelta 20-metrisistä nelikymppisiin ja yli. Samassa tahdissa kiinnostukseni teknistä lajia kohtaan kohosi. Upeita hetkiä koitti vuosina 2007 (Pitkämäen MM-kulta) ja 2008 (suomalaisten sijat 3-5 olympialaisissa). Niitä ei unohda koskaan. Eikä sitäkään, kun ensimmäisen kerran kaari 600-grammaisella napsahti yli 40 metrin. Mitäs sitten? Kesä 2010 oli kaikin puolin käännekohta keihäänheiton saralla.
Pitkämäki oli ehkä ollut liiankin musertavien paineiden alla siihen asti, kunnes suomalainen keihäspakka alkoi repeillä. MM-kisojen 2001 kävijä Harri Haatainen repäisi itsensä EM-koneeseen keihäskarnevaalien voitolla. Teemu Wirkkala alkoi olla jo tosi vakuuttavassa vireessä. Ari Manniosta tuli uusi haastaja. Antti Ruuskasen jättiheitto oli kiinni vain parista hauislihaksen jänteestä. Muuten hauiksesta puheen ollen Tero Järvenpäällä oli alkanut edellisenä syksynä leikkauskierre. Näytti siltä, että suomalainen keihäänheitto karkasi käsistä. Niin kävikin. Eikä vain keihäs ollut karannut taivaan tuuliin vaan myös kirkkaat mitalit juoksivat muihin maihin.
Tämä kesä on ollut kaiken huippu. Loukkaantumiset riepovat itse kutakin, uusia nimiä putkahtelee kartalle sienisadon tapaan. Pitkämäkeä myöten tuloskunto on ollut naurettavan alhaista. Esimerkiksi, jos Pitkämäki olisi heittänyt yhtä huonosti MM-Osakassa 2007 kuin Kuortaneella 2011, mestaruus olisi vaihtunut sijaan 12. Syitä? Ihan mahdotonta sanoa. Arvailla voisi, että kun tasapäisiä kilpailijoita on Suomessakin ykskaks lähes kymmenen, harjoittelu- ja menestyspaineet ovat alkaneet vyöryä yli äyräiden. Kaikki yrittävät piinallisesti korjata ongelmiaan salamannopeudella. Ei tule kesää. Pitkämäen ottama lepotauko taisi olla aika älykäs toimenpide. Nyt pitäisi muidenkin koota päänsä ja keskittyä olennaiseen. Vähän niin kuin minunkin, jotta tavoittelemani 50 metriä lähestyisi.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
tiistai 7. kesäkuuta 2011
Lätkäfinaalin uusinta viheriöllä
Kun suomalaiselle mainitsee naapurimaat Suomi ja Ruotsi samassa lauseessa, hän laukoo välittömästi takaisin: "Maailmanmestaruus, 6-1!" Kun saman tekee ruotsalaiselle, hänen mielessään on mahdollisesti illan futismatsi, jossa rakkaat vastustajat kohtaavat EM-kisojen karsintojen merkeissä. Sinikeltaiset eivät enää muista toukokuun 15. päivää ollenkaan ja hyvämuistisimmatkin ovat niissä mietteissä, että on jo aika maksaa potut pottuina. Sinivalkoiset urheiluhullut taas odottavat finaalin uusintaa - kirjaimellisesti, samoin lukemin vaikka.
Ruotsin voitolle on syynä viisi nimeä: Zlatan, Toivonen, Elmander, Wernbloom ja Isaksson. Ilman sarvia ja hampaita voidaan sanoa, että miehillä on meriittejä enemmän kuin yhdelläkään suomalaisella. Mukaan listaan voi liittää valmentaja Erik Hamrénin, joka on jo kokenut voittajana (Tanskan mestaruus 2008 ja Norjan mestaruus 2009). Kaikki myöntävät; Ruotsi on kaikilla mahdollisilla osa-alueilla Suomea edellä. Potkupallossa suomen arvostus on laskenut mäkeä verratonta vauhtia sitten Saksa-tasureiden MM-karsinnoissa. Litmanen ei enää jaksa, Hyypiä ja Tihinen lopettivat. FIFA-rankingin sijoitus on huonompi kuin vuosikausiin. Selittelyille ei ole sijaa.
Suomen voitolle on syynä kaikki samat asiat kuin Ruotsinkin voitolle. Huuhkajat ovat iso altavastaaja illan otteluun, mikä on meidän yksi harvoista voimavaroistamme. Viime vuosina Suomi on pärjännyt sitä paremmin, mitä vaikeampi vastustaja on vastaan kävellyt. Uskon vahvasti, että pojat syttyvät asetelmasta - ja vastustajasta ennen kaikkea. Kokemattomista nuorista löytyy juuri sopivasti intoa ja ennakkoluulottomuutta, lisättynä Forssellin maalintekokykyyn, hyvin menee! Naapurien sietääkin tutista pelosta.
Koska nyt realiteetit ovat sellaiset, että ilman voittoa kaikista lopuista karsintaotteluista Suomi jää taas kerran ilman arvokisapaikkaa, on hyvä kääntää katseet jo tulevaisuuteen. Joukkueella on nyt ehkä unelmien valmentaja, Mixu Paatelainen, jonka kannustava, melkein rääkkäävä sparrausasenne tuo Suomelle sen arvokisapaikan viimeistään EM-kisoihin 2016. Sinne, kun on varattu ennätysmäärä paikkoja. Pelaajat odottavat vain hioutumistaan yhteen.
Otteluveikkaus: Suomi tekee avausmaalin mutta Ruotsi kirii 2-1-voittoon. Maalit tekevät Forssell, Elmander ja Zlatan vaihdosta.
Ruotsin voitolle on syynä viisi nimeä: Zlatan, Toivonen, Elmander, Wernbloom ja Isaksson. Ilman sarvia ja hampaita voidaan sanoa, että miehillä on meriittejä enemmän kuin yhdelläkään suomalaisella. Mukaan listaan voi liittää valmentaja Erik Hamrénin, joka on jo kokenut voittajana (Tanskan mestaruus 2008 ja Norjan mestaruus 2009). Kaikki myöntävät; Ruotsi on kaikilla mahdollisilla osa-alueilla Suomea edellä. Potkupallossa suomen arvostus on laskenut mäkeä verratonta vauhtia sitten Saksa-tasureiden MM-karsinnoissa. Litmanen ei enää jaksa, Hyypiä ja Tihinen lopettivat. FIFA-rankingin sijoitus on huonompi kuin vuosikausiin. Selittelyille ei ole sijaa.
Suomen voitolle on syynä kaikki samat asiat kuin Ruotsinkin voitolle. Huuhkajat ovat iso altavastaaja illan otteluun, mikä on meidän yksi harvoista voimavaroistamme. Viime vuosina Suomi on pärjännyt sitä paremmin, mitä vaikeampi vastustaja on vastaan kävellyt. Uskon vahvasti, että pojat syttyvät asetelmasta - ja vastustajasta ennen kaikkea. Kokemattomista nuorista löytyy juuri sopivasti intoa ja ennakkoluulottomuutta, lisättynä Forssellin maalintekokykyyn, hyvin menee! Naapurien sietääkin tutista pelosta.
Koska nyt realiteetit ovat sellaiset, että ilman voittoa kaikista lopuista karsintaotteluista Suomi jää taas kerran ilman arvokisapaikkaa, on hyvä kääntää katseet jo tulevaisuuteen. Joukkueella on nyt ehkä unelmien valmentaja, Mixu Paatelainen, jonka kannustava, melkein rääkkäävä sparrausasenne tuo Suomelle sen arvokisapaikan viimeistään EM-kisoihin 2016. Sinne, kun on varattu ennätysmäärä paikkoja. Pelaajat odottavat vain hioutumistaan yhteen.
Otteluveikkaus: Suomi tekee avausmaalin mutta Ruotsi kirii 2-1-voittoon. Maalit tekevät Forssell, Elmander ja Zlatan vaihdosta.
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
Kesänkuuma Barca
Kevätkiireet ovat viimein takana ja blogini jatkuu uusin, terävin kirjoituksin urheilun maailmasta. Mikäpä olisikaan sopivampi tapa aloittaa kesäkausi kuin puhumalla vähän jalkapallosta, suven kestolajista? Pojat pelasivat tuossa viikonloppuna UEFA:n Mestareiden liigan finaalin, ja vaikka silmäilinkin matsia vain parikymmentä minuuttia, tunnelma välittyi. Täysi Wembleyn stadion ja molemmat joukkueet esittämässä parhaintaan viestivät samaa kuin valmentajien elekieli kentän reunallakin.
Kentän kuninkaan valtaistuimen otti odotetusti FC Barcelona, Katalonia, Espanja. Puolen tunnin kohdalla finaalissa oli kaikki ainekset maailmanluokan vääntöön. Kuitenkin tunti myöhemmin sininen, viininpunainen ja keltainen valtasivat areenan ja ihmiset huusivat kaikkialla: "Messi! Messi! Messi! Messi!..."
Argentiinalaisjalat Lionel Messin alla palkittiin ottelun parhaana pelaajana, varsinkin se vasemmanpuoleinen. Barcan kultapoju tykitti kauden 12. maalinsa UCL-turnauksessa, enempään ei kukaan ole koskaan pystynyt. Eivätkä maalit vielä riitä. "Kirpun" pelisilmä sattuu olemaan aivan ilmiömäinen ja hän passaa aina tarkasti puolustuslinjan taakke. Messistä kehkeytyy vielä samanlainen epäjumala kuin kummisedästään Diego "Jumalan Käsi" Maradonasta, kunhan hän ensin osuu maalitolppien väliin kädellään (tai vaihtoehtoisesti muulla ruumiinosallaan) ja johdattaa sillä Argentiinan jalkapallon maailmanmestaruuteen naapurien riemuksi vuonna 2014.
Mutta ei Barca ruumiillistu Messiin. Messi on joukkueelle kuin Ronaldinho, Eto'o, Ronaldo ja Rivaldo olivat aikanaan, valmentajan lemmikkejä. Puolustuksesta näes löytyy mies, jonka synonyymi on jo melkein FC Barcelona: Carles Puyol. Katalonialaisporukan monivuotinen kapteeni johtaa omiaan järkkymättömällä asenteella ja näyttää aina esimerkkiä, mitä tarkoittaa vastustajan kunnioittaminen ja Fair Play. Asenteesta kertoo myös paljon ele, jonka hän osoitti finaalin juhlien alkajaisiksi. Puyol antoi kapteeninnauhansa ranskalaiselle joukkuekaverilleen Eric Abidalille, joka oli vasta juuri toipunut sairastettuaan syöpää, jotta tämä sai kunnian ensimmäisenä nostaa voittopokaalin kohti taivasta. Näin mahtava pelaaja antoi kyllä sydämensä aika monelle muullekin kuin Barca-faneille, joilla se jo olikin.
(Katso, kuinka sivaltaa Kirpun vasuri: http://www.youtube.com/watch?v=K9JzrvjJuhA)
Kentän kuninkaan valtaistuimen otti odotetusti FC Barcelona, Katalonia, Espanja. Puolen tunnin kohdalla finaalissa oli kaikki ainekset maailmanluokan vääntöön. Kuitenkin tunti myöhemmin sininen, viininpunainen ja keltainen valtasivat areenan ja ihmiset huusivat kaikkialla: "Messi! Messi! Messi! Messi!..."
Argentiinalaisjalat Lionel Messin alla palkittiin ottelun parhaana pelaajana, varsinkin se vasemmanpuoleinen. Barcan kultapoju tykitti kauden 12. maalinsa UCL-turnauksessa, enempään ei kukaan ole koskaan pystynyt. Eivätkä maalit vielä riitä. "Kirpun" pelisilmä sattuu olemaan aivan ilmiömäinen ja hän passaa aina tarkasti puolustuslinjan taakke. Messistä kehkeytyy vielä samanlainen epäjumala kuin kummisedästään Diego "Jumalan Käsi" Maradonasta, kunhan hän ensin osuu maalitolppien väliin kädellään (tai vaihtoehtoisesti muulla ruumiinosallaan) ja johdattaa sillä Argentiinan jalkapallon maailmanmestaruuteen naapurien riemuksi vuonna 2014.
Mutta ei Barca ruumiillistu Messiin. Messi on joukkueelle kuin Ronaldinho, Eto'o, Ronaldo ja Rivaldo olivat aikanaan, valmentajan lemmikkejä. Puolustuksesta näes löytyy mies, jonka synonyymi on jo melkein FC Barcelona: Carles Puyol. Katalonialaisporukan monivuotinen kapteeni johtaa omiaan järkkymättömällä asenteella ja näyttää aina esimerkkiä, mitä tarkoittaa vastustajan kunnioittaminen ja Fair Play. Asenteesta kertoo myös paljon ele, jonka hän osoitti finaalin juhlien alkajaisiksi. Puyol antoi kapteeninnauhansa ranskalaiselle joukkuekaverilleen Eric Abidalille, joka oli vasta juuri toipunut sairastettuaan syöpää, jotta tämä sai kunnian ensimmäisenä nostaa voittopokaalin kohti taivasta. Näin mahtava pelaaja antoi kyllä sydämensä aika monelle muullekin kuin Barca-faneille, joilla se jo olikin.
(Katso, kuinka sivaltaa Kirpun vasuri: http://www.youtube.com/watch?v=K9JzrvjJuhA)
maanantai 28. maaliskuuta 2011
F1-pippalot täällä taas
Tarkoituksella surkeiksi suunnitellut, nopeasti alle sulavat renkaat, KERS-laitteen ja 107 prosentin säännön paluu, sähköisesti kontrolloitu takasiipi, takadiffuusorin madaltaminen, autojen muokkaamisen perjantain jälkimmäisten ja lauantain harjoitusten välillä kieltäminen... Siinä joitakin F1-guru Bernie Ecclestonen neronleimauksista tänä viikonloppuna alkavalle Formula 1 -kaudelle 2011. Jos siihen lisätään vielä ratojen keinotekoinen kasteleminen, joka ehkä, ei kuitenkaan toivottavasti, tulee aikanaan osaksi sarjan sääntökirjaa, soppa on valmis. Kansainvälinen autoliitto tekee kaiken mahdollisen lisätäkseen jännitystä aika-ajoihin ja kilpailuihin js edesauttaakseen ohituksia myös muilla kuin ensimmäisellä kierroksella. Kuljettajien turvallisuudesta on ollut puhetta paljon, mutta vähemmän sanoja taloudellisesta puolesta. Ensinnäkin, eri tahot polttavat miljoonia euroja kehittääkseen jänniä vempeleitä ja innovaatioita katsojien viihdyttämiseksi. Toisekseen, jos esimerkiksi renkaiden kuluminen lisää kolareiden määrää ohitusten kanssa samassa suhteessa, ja KERSin kanssa ilmaantuu parin vuoden takaa tuttua teknistä sähellystä, mammonaa palaa vielä lisää. Ovatko uhraukset sen arvoisia. Kysymykseen voidaan vastata vasta aikanaan.
Sitten toiseen kiinnostavaan asiaan eli tallien voimasuhteiden sijoittumiseen. Talvitestit ja Australian perjantaiharjoitukset ovat aina ennenkin antaneet niin tarkkaa osviittaa, että voin rohkeasti väittää seuraavaa: Red Bull menee vähän kaikkien etupuolella tässä vaiheessa, eli Vettelin ja Webberin tuuletteluun voi varautua jo tottumaan. Ferrarin arvioisin olevan pahin uhkaaja, mutta sitten tuleekin tasaisempi rintama, johon kuuluvat McLaren, Mercedes, Williams, Renault ja BMW Sauber. Toro Rosso on melkoinen kysymysmerkki ja perällä hiihtelevät Force India, Lotus ja Marussia. Hispania taistelee toista vuotta putkeen aika hirmuisissa ongelmissa kauden kynnyksellä. Tallilla ei vieläkään ole kierroksen kierrosta tänä vuonna ajettuna - paitsi Vitantonio Liuzzin installaatio perjantain harjoitusten päätteeksi, joka oli jo aplodien paikka. Palatakseni toiseen päähän, siellä käydään nimittäin maailmanmestaruustaistelu. Suosikit kuten viimekin vuonna ovat Vettel, Webber ja Alonso. Mustina hevosina saapuvat Massa, Button, Nico Rosberg ja ehkä Hamilton. Schumi pidetään kyllä aisoissa.
No mitenpä sitten meidän oma poika, Heikki Kovalainen? Heikin omat kommentit Team Lotuksesta ovat olleet mahtavia. Talvitestit menivät enimmäkseen teknisten ongelmien kanssa painiessa, mutta vauhdillista potentiaalia saattaisi jopa olla sarjan yhdeksänneksi nopeimman tallin titteliin. Käynnissä oleva viikonloppu on palauttanut Heikin ja muun tiimin jäätävään todellisuuteen: 1. harjoitukset, 19. tila, noin 5,5 sekuntia kärjestä. 2. harjoitukset, 19. tila, noin viisi sekuntia kärjestä. 3. harjoitukset, 18. tila, edelleen yli viisi sekuntia kärjestä. Aika-ajot, 19. tila ja hämmästyttävät noin viisi sekuntia ensimmäisen osion nopeimmasta ajasta. Siinä näyttää menevän Suomussalmen miehen paikka, kun Lotus ei saa ongelmiaan renkaiden ja takasiiven kanssa hoidettua. Luvassa viime vuoden tapaan surkuhupaisaa menoa ja kierroksilla ohittavien väistelyyn keskittymistä. Alkuun.
Sitten toiseen kiinnostavaan asiaan eli tallien voimasuhteiden sijoittumiseen. Talvitestit ja Australian perjantaiharjoitukset ovat aina ennenkin antaneet niin tarkkaa osviittaa, että voin rohkeasti väittää seuraavaa: Red Bull menee vähän kaikkien etupuolella tässä vaiheessa, eli Vettelin ja Webberin tuuletteluun voi varautua jo tottumaan. Ferrarin arvioisin olevan pahin uhkaaja, mutta sitten tuleekin tasaisempi rintama, johon kuuluvat McLaren, Mercedes, Williams, Renault ja BMW Sauber. Toro Rosso on melkoinen kysymysmerkki ja perällä hiihtelevät Force India, Lotus ja Marussia. Hispania taistelee toista vuotta putkeen aika hirmuisissa ongelmissa kauden kynnyksellä. Tallilla ei vieläkään ole kierroksen kierrosta tänä vuonna ajettuna - paitsi Vitantonio Liuzzin installaatio perjantain harjoitusten päätteeksi, joka oli jo aplodien paikka. Palatakseni toiseen päähän, siellä käydään nimittäin maailmanmestaruustaistelu. Suosikit kuten viimekin vuonna ovat Vettel, Webber ja Alonso. Mustina hevosina saapuvat Massa, Button, Nico Rosberg ja ehkä Hamilton. Schumi pidetään kyllä aisoissa.
No mitenpä sitten meidän oma poika, Heikki Kovalainen? Heikin omat kommentit Team Lotuksesta ovat olleet mahtavia. Talvitestit menivät enimmäkseen teknisten ongelmien kanssa painiessa, mutta vauhdillista potentiaalia saattaisi jopa olla sarjan yhdeksänneksi nopeimman tallin titteliin. Käynnissä oleva viikonloppu on palauttanut Heikin ja muun tiimin jäätävään todellisuuteen: 1. harjoitukset, 19. tila, noin 5,5 sekuntia kärjestä. 2. harjoitukset, 19. tila, noin viisi sekuntia kärjestä. 3. harjoitukset, 18. tila, edelleen yli viisi sekuntia kärjestä. Aika-ajot, 19. tila ja hämmästyttävät noin viisi sekuntia ensimmäisen osion nopeimmasta ajasta. Siinä näyttää menevän Suomussalmen miehen paikka, kun Lotus ei saa ongelmiaan renkaiden ja takasiiven kanssa hoidettua. Luvassa viime vuoden tapaan surkuhupaisaa menoa ja kierroksilla ohittavien väistelyyn keskittymistä. Alkuun.
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Ampumahiihdon kuningatar on tehnyt sen
Ampumahiihtomaailmalle Suomen Kaisa Mäkäräinen oli monta vuotta tuttu sijoilta 15-30, parhaimmillaankin vain juuri ja juuri kymmenen joukosta. Hänen suorituksensa eivät olleet hätkähdyttäviä siinä missä varsinkin norjalaisten ja ruotsalaisten, mutta silti hän oli maamme ylpeys lajissaan. Juuri päättynyt kausi 2010-11 nosti Mäkäräisen maailmanmaineen valokeilaan heittämällä. Jo ensimmäiset kisat alkutalven Östersundissa kertoivat, että käsillä on takuuvarmasti naisen uran ansiokkain kausi. Mutta kukapa siitä huolimatta tiesi, mitä tämän palkintokaappi saisikaan sisuksiinsa. Ainakaan minä en.
Virstanpylväs yksi: Kaisa Mäkäräinen ampuu maailmancupkauden avauksessa Ruotsin Östersundissa itsensä pikakilpailun osakilpailuvoittajaksi ja ottaa cupissa kättelyssä kärkipaikan. Samalla hänestä tulee ensimmäinen suomalaisnainen, joka koskaan on pystynyt ampumahiihtokilpailun voittoon. Virstanpylväs kaksi: Kaisa vie ensimmäistä kertaa urallaan takaa-ajon voiton niin ikään Östersundin starteissa. Voitto pitää häntä yhä tiukemmin kiinni maailmancupin ykkösenä. Virstanpylväs kolme: Hanti-Mansijskin MM-kilpailuissa maaliskuussa Mäkäräinen saalistaa ensimmäisenä suomalaisena ampumahiihtäjättärenä mitalin, kun on pikakilpailun hopealla. Hän häviää vain Saksan Magdalena Neunerille. Virstanpylväs neljä: Kaisa nousee MM-kisojen takaa-ajon maailmanmestariksi mielettömällä suoritukselle ja tekee unelmasta totta. Hän nousee samalla yhdeksi Hanti-Mansijskin kuningattarista. Virstanpylväs viisi: Kaisa Mäkäräinen varmistaa Holmenkollenissa 19. maaliskuuta käydyn takaa-ajokisan neljännellä sijalla takaa-ajocupin voiton ja näin historian ensimmäisen ampumahiihdon kristallipallon Suomeen. Ja virstanpylväs kuusi: Mäkäräisen toinen kristallipallo varmistuu Holmenkollenin kauden finaalikisassa 20. maaliskuuta 2011. Ensimmäisenä suomalaisena hän vie nimiinsä maailmancupin kokonaisvoiton. Valtavan loikan 27-28-vuotiaana ottanut nainen on väsynyt, mutta yhtä kaikki hän on nyt tehnyt sen.
Ainakin omissa pöytäkirjoissani Kaisa Mäkäräinen otti jo kiinnityksen Vuoden urheilija -tunnustukseen. Oli miten oli, ristijärveläinen on mainio esimerkki siitä, mitä huipulle pääsemiseen urheilussa vaaditaan. Hän on aina ollut kohtuullinen ampuja, mutta kesätauolla vuonna 2010 Mäkäräinen kehitti fysiikkaansa ja hiihtoaan ankaralla harjoittelulla, mikä tuottikin tulosta. Mielestäni tämän talven menestys kumpuaa juuri siitä, mitä ennen kautta tapahtui, eikä niinkään itse kauden tapahtumista. Vaikka muuten lumilajit olivat jokseenkin pettymys, onneksi meillä on edes yksi.
(Katso, kun Mäkäräinen kertoo tunnelmansa maailmancupin voitosta: http://www.mtv3.fi/urheilu/muutlajit/uutiset.shtml/2011/03/1297580?ampumahiihto)
Virstanpylväs yksi: Kaisa Mäkäräinen ampuu maailmancupkauden avauksessa Ruotsin Östersundissa itsensä pikakilpailun osakilpailuvoittajaksi ja ottaa cupissa kättelyssä kärkipaikan. Samalla hänestä tulee ensimmäinen suomalaisnainen, joka koskaan on pystynyt ampumahiihtokilpailun voittoon. Virstanpylväs kaksi: Kaisa vie ensimmäistä kertaa urallaan takaa-ajon voiton niin ikään Östersundin starteissa. Voitto pitää häntä yhä tiukemmin kiinni maailmancupin ykkösenä. Virstanpylväs kolme: Hanti-Mansijskin MM-kilpailuissa maaliskuussa Mäkäräinen saalistaa ensimmäisenä suomalaisena ampumahiihtäjättärenä mitalin, kun on pikakilpailun hopealla. Hän häviää vain Saksan Magdalena Neunerille. Virstanpylväs neljä: Kaisa nousee MM-kisojen takaa-ajon maailmanmestariksi mielettömällä suoritukselle ja tekee unelmasta totta. Hän nousee samalla yhdeksi Hanti-Mansijskin kuningattarista. Virstanpylväs viisi: Kaisa Mäkäräinen varmistaa Holmenkollenissa 19. maaliskuuta käydyn takaa-ajokisan neljännellä sijalla takaa-ajocupin voiton ja näin historian ensimmäisen ampumahiihdon kristallipallon Suomeen. Ja virstanpylväs kuusi: Mäkäräisen toinen kristallipallo varmistuu Holmenkollenin kauden finaalikisassa 20. maaliskuuta 2011. Ensimmäisenä suomalaisena hän vie nimiinsä maailmancupin kokonaisvoiton. Valtavan loikan 27-28-vuotiaana ottanut nainen on väsynyt, mutta yhtä kaikki hän on nyt tehnyt sen.
Ainakin omissa pöytäkirjoissani Kaisa Mäkäräinen otti jo kiinnityksen Vuoden urheilija -tunnustukseen. Oli miten oli, ristijärveläinen on mainio esimerkki siitä, mitä huipulle pääsemiseen urheilussa vaaditaan. Hän on aina ollut kohtuullinen ampuja, mutta kesätauolla vuonna 2010 Mäkäräinen kehitti fysiikkaansa ja hiihtoaan ankaralla harjoittelulla, mikä tuottikin tulosta. Mielestäni tämän talven menestys kumpuaa juuri siitä, mitä ennen kautta tapahtui, eikä niinkään itse kauden tapahtumista. Vaikka muuten lumilajit olivat jokseenkin pettymys, onneksi meillä on edes yksi.
(Katso, kun Mäkäräinen kertoo tunnelmansa maailmancupin voitosta: http://www.mtv3.fi/urheilu/muutlajit/uutiset.shtml/2011/03/1297580?ampumahiihto)
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Kultaputki
Oslon MM-kisat ovat jo mennyttä aikaa, mutta näin viikon jälkeen on hyvä palata niitä fiilistelemään. Kun viimeksi kirjoitin, kirjoitin Suomen hiihtojoukkueen mitalitulevaisuudesta ja mitäpä tapahtuikaan? Joukkue jakoi jälleen ikimuistoisia hetkiä kotisohville. Pelko kaikkien aikojen floppikisoista oli täysin turhaa. Vuoden 1995 hiihdoista jatkunut kultien sarja ei napsahtanut poikki, vaan sitä jatkettiin suomalaisella periksiantamattomuudella. Ketä sitten saadaan kiittää? No, Suomi sai jälleen uuden kuninkaan.
Matti Heikkinen saapui tiistaina 1.3.2011 muiden kymmenien kilpakumppaniensa tapaan Holmenkollenin hiihtostadionille osallistuakseen 15 km:n kilpailuun. Aamulla oli tehty tavalliseen tapaan testilenkkiä, ja viimeisenä suomalaisena itse kisaan lähtenyt Matti tiesi kaiken olevan kunnossa. Ensimmäisessä väliajassa oli havaittavissa jotakin kummallista: ennakkosuosikit näyttivät jäävän jo heti kättelyssä kärjelle useita sekunteja liian paljon. Suomalaisittain toiveet nousivat erityisesti Ville Nousiaisen kohdalla, mutta Jauhojärvi ja Heikkinenkin tulivat aivan iskuetäisyyksillä. 7,5 kilometrin kohdalla kaikki alkoi muuttua, kun Matti Heikkisen nousu alkoi purra. Norjalaispertsailijoista Eldar Rönning piti edelleen pintansa kärkipaikoilla, mutta Jyväskylän suuri mies vaani aivan suksenkärjet kannoissa kiinni toisena. Muut suomalaiset niin ikään tulivat melkoista unelmaa kohti. Ja kohta oli enää 5 kilometriä jäljellä. Ja hei, Heikkinen harppaisee kärkeen! "Hapolla" hapot jyskyttävät jäsenissä, mutta mies ei tunne muuta kuin mitalin maukkaan maun. Tuhannet harjoittelukilometrit, uskomaton urakka, median kritiikki ja uskonpuute suomalaisen hiihtourheilun puolesta... Kaikki tämä valmisti Heikkistä uransa suureen voittoon. "Varma kulta!" huudetaan ladun varresta, kun latua enää kilometri edessä. Mies ei tuulettele, vaan tekee kaikkensa loppuun saakka, venyttää yli maaliviivan ja antaa itsestään loputkin maalialueen lumelle. Mestari on saapunut! "Kuka ihmeen Heikkinen?" muut kyselevät toisiltaan. Niinpä. Suomessa mestarit ovat hiljaisia tuntemattomuuksia.
Eikä tämä suinkaan ollut Suomen kisojen ainoa ilonpäivä. Jo edellisenä päivänä naisten kympillä nähtiin sellainen kisa, jota en tiedä koskaan aiemmin tapahtuneen MM-tasolla. Roponen 16., Niskanen 8., Muranen 6., Lähteenmäki 5. ja Aino-Kaisa Saarinen vapautti Suomen mitalihanat pronssillaan. Neljä naista kahdeksan parhaan joukossa! Myönnän, että hymy oli aika herkässä, kun kahdessakin eri väliaikapaikassa kuulutettiin suomalaisten neloisjohtoa. Kuinka tällainen muodonmuutos viikonlopulta oli mahdollista? Toki urheilijamme ovat silkkaa rautaa, mutta erityisylistykset menevät kyllä joukkueen huollon suuntaan. Huonoon voiteluun kaatuivat esimerkiksi Ruotsin miehet, joiden yksi edustaja ihmetteli kuvaavasti: "Mitä ihmettä ne suomalaiset sinne suksien pohjaan laittavat?"
Hiihdosta ei silti ole tulossa välineurheilua, sillä huonolla voitelulla voi hyvä hiihtäjä hävitä mutta hyvällä voitelulla ei huono hiihtäjä voi voittaa. Keskiviikkona ja torstaina mitalikahveisiin ehti jo tottua, kun Lähteenmäki ja Saarinen ensin toivat parisprintistä hopeaa ja sitten naiskvartetti ylsi viestissä pronssimitaleille. Vaikeasti alkaneet kisat saivat säkenöivän toisen viikon vastapainokseen.
Maastohiihdon upeisiin tuloksiin on pakko ola tyytyväinen, mutta mäkihypyn ja yhdistetyn tilanne on harmillinen. Ei mitain mitalia jo kolmansissa arvokisoissa putkeen. Mäkeä on koetellut piinallisen huono tuuri, samalla kun yhdistetystä puuttuu selkeä johtohahmo. Janne Happonen on jälleen vieraillut leikkauspöydällä, jonne Larinnon Villekin kiikutettiin jo tammikuussa. Kuitenkin, jos tarkkaillaan tulevaisuutta, minulla on hyvin vahva luotto, että Suomi on mäkikaudella 2011-12 vahvempi kuin vuosiin. Mitäpä sanotte vaikka joukkueesta Happonen-Hautamäki-Koivuranta-Larinto. Nyt menivät kisat kyllä sivu suun.
(Haluan lähettää julkisesti surunvalitteluni Japanin tragedian uhreille. Onneksi minun ja monen muunkin toiveet on kuultu ja turman vahingot jäävät ennustettuja pienemmiksi./I want to send my public condolence to the victims of the Japan's tragedy. Luckily my and many other wish have been consulted and the damage of the accident will be lower than was predicted.)
Matti Heikkinen saapui tiistaina 1.3.2011 muiden kymmenien kilpakumppaniensa tapaan Holmenkollenin hiihtostadionille osallistuakseen 15 km:n kilpailuun. Aamulla oli tehty tavalliseen tapaan testilenkkiä, ja viimeisenä suomalaisena itse kisaan lähtenyt Matti tiesi kaiken olevan kunnossa. Ensimmäisessä väliajassa oli havaittavissa jotakin kummallista: ennakkosuosikit näyttivät jäävän jo heti kättelyssä kärjelle useita sekunteja liian paljon. Suomalaisittain toiveet nousivat erityisesti Ville Nousiaisen kohdalla, mutta Jauhojärvi ja Heikkinenkin tulivat aivan iskuetäisyyksillä. 7,5 kilometrin kohdalla kaikki alkoi muuttua, kun Matti Heikkisen nousu alkoi purra. Norjalaispertsailijoista Eldar Rönning piti edelleen pintansa kärkipaikoilla, mutta Jyväskylän suuri mies vaani aivan suksenkärjet kannoissa kiinni toisena. Muut suomalaiset niin ikään tulivat melkoista unelmaa kohti. Ja kohta oli enää 5 kilometriä jäljellä. Ja hei, Heikkinen harppaisee kärkeen! "Hapolla" hapot jyskyttävät jäsenissä, mutta mies ei tunne muuta kuin mitalin maukkaan maun. Tuhannet harjoittelukilometrit, uskomaton urakka, median kritiikki ja uskonpuute suomalaisen hiihtourheilun puolesta... Kaikki tämä valmisti Heikkistä uransa suureen voittoon. "Varma kulta!" huudetaan ladun varresta, kun latua enää kilometri edessä. Mies ei tuulettele, vaan tekee kaikkensa loppuun saakka, venyttää yli maaliviivan ja antaa itsestään loputkin maalialueen lumelle. Mestari on saapunut! "Kuka ihmeen Heikkinen?" muut kyselevät toisiltaan. Niinpä. Suomessa mestarit ovat hiljaisia tuntemattomuuksia.
Eikä tämä suinkaan ollut Suomen kisojen ainoa ilonpäivä. Jo edellisenä päivänä naisten kympillä nähtiin sellainen kisa, jota en tiedä koskaan aiemmin tapahtuneen MM-tasolla. Roponen 16., Niskanen 8., Muranen 6., Lähteenmäki 5. ja Aino-Kaisa Saarinen vapautti Suomen mitalihanat pronssillaan. Neljä naista kahdeksan parhaan joukossa! Myönnän, että hymy oli aika herkässä, kun kahdessakin eri väliaikapaikassa kuulutettiin suomalaisten neloisjohtoa. Kuinka tällainen muodonmuutos viikonlopulta oli mahdollista? Toki urheilijamme ovat silkkaa rautaa, mutta erityisylistykset menevät kyllä joukkueen huollon suuntaan. Huonoon voiteluun kaatuivat esimerkiksi Ruotsin miehet, joiden yksi edustaja ihmetteli kuvaavasti: "Mitä ihmettä ne suomalaiset sinne suksien pohjaan laittavat?"
Hiihdosta ei silti ole tulossa välineurheilua, sillä huonolla voitelulla voi hyvä hiihtäjä hävitä mutta hyvällä voitelulla ei huono hiihtäjä voi voittaa. Keskiviikkona ja torstaina mitalikahveisiin ehti jo tottua, kun Lähteenmäki ja Saarinen ensin toivat parisprintistä hopeaa ja sitten naiskvartetti ylsi viestissä pronssimitaleille. Vaikeasti alkaneet kisat saivat säkenöivän toisen viikon vastapainokseen.
Maastohiihdon upeisiin tuloksiin on pakko ola tyytyväinen, mutta mäkihypyn ja yhdistetyn tilanne on harmillinen. Ei mitain mitalia jo kolmansissa arvokisoissa putkeen. Mäkeä on koetellut piinallisen huono tuuri, samalla kun yhdistetystä puuttuu selkeä johtohahmo. Janne Happonen on jälleen vieraillut leikkauspöydällä, jonne Larinnon Villekin kiikutettiin jo tammikuussa. Kuitenkin, jos tarkkaillaan tulevaisuutta, minulla on hyvin vahva luotto, että Suomi on mäkikaudella 2011-12 vahvempi kuin vuosiin. Mitäpä sanotte vaikka joukkueesta Happonen-Hautamäki-Koivuranta-Larinto. Nyt menivät kisat kyllä sivu suun.
(Haluan lähettää julkisesti surunvalitteluni Japanin tragedian uhreille. Onneksi minun ja monen muunkin toiveet on kuultu ja turman vahingot jäävät ennustettuja pienemmiksi./I want to send my public condolence to the victims of the Japan's tragedy. Luckily my and many other wish have been consulted and the damage of the accident will be lower than was predicted.)
tiistai 22. helmikuuta 2011
Mistä löytyvät talviurheilun supervallat?
Näin kun talviurheilukausi on parhaimmillaan, päätin tehdä pientä selvitystä. Arvioin kolme merkittävintä maata 12 eri talvisessa urheilulajissa. Näkemykseni perustuu vain muutamaan edelliseen vuoteen ja sitä pitää kommentoida ja kritisoida. Tässä esittelyssä tutkimustulokseni mitalitaulukon muodossa:
K H P YHT
1. Norja 3 1 - 4
2. Itävalta 2 2 - 4
3. Kanada 2 1 - 3
4. Etelä-Korea 2 - - 2
5. Yhdysvallat 1 3 1 5
...
7. Suomi 1 1 2 4
Norjan ensimmäinen sija ei tule yllätyksenä. Maa on kiistatta perinteisin talviurheilumaa, ja heidän valtakuntaansa on erityisesti pohjoismaiset hiihtolajit. Siitä osoituksena Oslossa huomenna alkavat MM-hiihdot, joissa jokaisessa kilpailtavassa lajissa joku norski kuuluu ennakkosuosikkien joukkoon. Itävalta kirii toiseksi neljällä tasaisella lajilla, joista varsinkin yksi on suomalaisille kadehdittavan tuttua kauraa. Mäkihypyssä Itävallalla on joukkueena jo vuosia säilynyt monopoliasema, mutta samoin on tilanne alppihiihdossakin, varsinkin tekniikkalajeissa. Marlies Schild, Kathrin Zettel, Benjamin Raich, Marcel Hirscher...
Seuraavaksi päsemmekin sitten itse asiaan. Kanada on Euroopan ulkopuolelta ainut maa, joka kilpailee Norjan kanssa talviurheilun klassisuudessa. Maassa on tiettävästi pelattu jääkiekon varhaista alkumuotoa jo varhain 1800-luvulla, ja kanukit ovat samaistaneet naapurien keksinnön eli freestyle-kumparelaskun parhaiten. Jääkiekon "naistenversiossa" ringetessä Kanada niin ikään luistelee yhtenä maailman parhaana, luonnollisestikin. Vuoroon tullessa maa nimeltä Etelä-Korea yhden jos toisenkin otsa saattaa hieman rypistyä. Vastaan ihmettelijöille yhdellä sanalla: luistelu. Viittasin eteläkorealaisiin jo taitoluistelua käsittelevässä kirjoituksessani, jolloin unohdin suloisesti mainita, että maasta tulee myös ällistyttävän nopeita pikaluistelijoita. Etelä-Korea on silti melkein yhtä iso kummajainen tällä listalla kuin Haiti alppihiihdon MM-kisoissa.
Tähän väliin sopisi soittaa USA:n kansallishymni, sillä julistan nyt Yhdysvallat maailman menestyneimmäksi urheilumaaksi. Suosionosoituksia! Ja sitten kaikki, jotka yllättyivät tästä jakamastani tiedosta, nostakoon kätensä ylös. En näe yhtäkään kättä. Tässä tarkkailussa USA on arvottu sijalle viisi, mutta on turha luulla, että Etelä-Korea koskaan pystyisi voittamaan maata talviolympialaisten mitalitilastossa. Yhdysvaltojen valtti on tasaisuus, josta kertoo kyllä se, että he keräsivät eniten palkintosijoja tänäänkin. Jos en nyt aivan hirveästi valehtele, Yhdysvalloissa kilpaillaan kaikissa maailman olemassaolevissa ja julkaistuissa lajeissa. Maan panosta urheilutyössä on laitonta vähätellä, vaikka tällä kertaa lumilautailu toi sille ainoan kullan. Lopuksi mainitsen vielä Suomesta. Suomea olisi turha mainitakaan tässä yhteydessä ilman yhtä lajia. Arvaan, että arvaatte, ettei kyseessä ole talvipurjehdys. Kyse on ringetestä, ei enempää eikä vähempää. Kerrankin pääsimme hengittämään suuren ja mahtavan USA:n peräsimeen!
K H P YHT
1. Norja 3 1 - 4
2. Itävalta 2 2 - 4
3. Kanada 2 1 - 3
4. Etelä-Korea 2 - - 2
5. Yhdysvallat 1 3 1 5
...
7. Suomi 1 1 2 4
Norjan ensimmäinen sija ei tule yllätyksenä. Maa on kiistatta perinteisin talviurheilumaa, ja heidän valtakuntaansa on erityisesti pohjoismaiset hiihtolajit. Siitä osoituksena Oslossa huomenna alkavat MM-hiihdot, joissa jokaisessa kilpailtavassa lajissa joku norski kuuluu ennakkosuosikkien joukkoon. Itävalta kirii toiseksi neljällä tasaisella lajilla, joista varsinkin yksi on suomalaisille kadehdittavan tuttua kauraa. Mäkihypyssä Itävallalla on joukkueena jo vuosia säilynyt monopoliasema, mutta samoin on tilanne alppihiihdossakin, varsinkin tekniikkalajeissa. Marlies Schild, Kathrin Zettel, Benjamin Raich, Marcel Hirscher...
Seuraavaksi päsemmekin sitten itse asiaan. Kanada on Euroopan ulkopuolelta ainut maa, joka kilpailee Norjan kanssa talviurheilun klassisuudessa. Maassa on tiettävästi pelattu jääkiekon varhaista alkumuotoa jo varhain 1800-luvulla, ja kanukit ovat samaistaneet naapurien keksinnön eli freestyle-kumparelaskun parhaiten. Jääkiekon "naistenversiossa" ringetessä Kanada niin ikään luistelee yhtenä maailman parhaana, luonnollisestikin. Vuoroon tullessa maa nimeltä Etelä-Korea yhden jos toisenkin otsa saattaa hieman rypistyä. Vastaan ihmettelijöille yhdellä sanalla: luistelu. Viittasin eteläkorealaisiin jo taitoluistelua käsittelevässä kirjoituksessani, jolloin unohdin suloisesti mainita, että maasta tulee myös ällistyttävän nopeita pikaluistelijoita. Etelä-Korea on silti melkein yhtä iso kummajainen tällä listalla kuin Haiti alppihiihdon MM-kisoissa.
Tähän väliin sopisi soittaa USA:n kansallishymni, sillä julistan nyt Yhdysvallat maailman menestyneimmäksi urheilumaaksi. Suosionosoituksia! Ja sitten kaikki, jotka yllättyivät tästä jakamastani tiedosta, nostakoon kätensä ylös. En näe yhtäkään kättä. Tässä tarkkailussa USA on arvottu sijalle viisi, mutta on turha luulla, että Etelä-Korea koskaan pystyisi voittamaan maata talviolympialaisten mitalitilastossa. Yhdysvaltojen valtti on tasaisuus, josta kertoo kyllä se, että he keräsivät eniten palkintosijoja tänäänkin. Jos en nyt aivan hirveästi valehtele, Yhdysvalloissa kilpaillaan kaikissa maailman olemassaolevissa ja julkaistuissa lajeissa. Maan panosta urheilutyössä on laitonta vähätellä, vaikka tällä kertaa lumilautailu toi sille ainoan kullan. Lopuksi mainitsen vielä Suomesta. Suomea olisi turha mainitakaan tässä yhteydessä ilman yhtä lajia. Arvaan, että arvaatte, ettei kyseessä ole talvipurjehdys. Kyse on ringetestä, ei enempää eikä vähempää. Kerrankin pääsimme hengittämään suuren ja mahtavan USA:n peräsimeen!
Tilaa:
Kommentit (Atom)