Lätkäfinaalin uusinta viheriöllä

Kun suomalaiselle mainitsee naapurimaat Suomi ja Ruotsi samassa lauseessa, hän laukoo välittömästi takaisin: "Maailmanmestaruus, 6-1!" Kun saman tekee ruotsalaiselle, hänen mielessään on mahdollisesti illan futismatsi, jossa rakkaat vastustajat kohtaavat EM-kisojen karsintojen merkeissä. Sinikeltaiset eivät enää muista toukokuun 15. päivää ollenkaan ja hyvämuistisimmatkin ovat niissä mietteissä, että on jo aika maksaa potut pottuina. Sinivalkoiset urheiluhullut taas odottavat finaalin uusintaa - kirjaimellisesti, samoin lukemin vaikka.

Ruotsin voitolle on syynä viisi nimeä: Zlatan, Toivonen, Elmander, Wernbloom ja Isaksson. Ilman sarvia ja hampaita voidaan sanoa, että miehillä on meriittejä enemmän kuin yhdelläkään suomalaisella. Mukaan listaan voi liittää valmentaja Erik Hamrénin, joka on jo kokenut voittajana (Tanskan mestaruus 2008 ja Norjan mestaruus 2009). Kaikki myöntävät; Ruotsi on kaikilla mahdollisilla osa-alueilla Suomea edellä. Potkupallossa suomen arvostus on laskenut mäkeä verratonta vauhtia sitten Saksa-tasureiden MM-karsinnoissa. Litmanen ei enää jaksa, Hyypiä ja Tihinen lopettivat. FIFA-rankingin sijoitus on huonompi kuin vuosikausiin. Selittelyille ei ole sijaa.

Suomen voitolle on syynä kaikki samat asiat kuin Ruotsinkin voitolle. Huuhkajat ovat iso altavastaaja illan otteluun, mikä on meidän yksi harvoista voimavaroistamme. Viime vuosina Suomi on pärjännyt sitä paremmin, mitä vaikeampi vastustaja on vastaan kävellyt. Uskon vahvasti, että pojat syttyvät asetelmasta - ja vastustajasta ennen kaikkea. Kokemattomista nuorista löytyy juuri sopivasti intoa ja ennakkoluulottomuutta, lisättynä Forssellin maalintekokykyyn, hyvin menee! Naapurien sietääkin tutista pelosta.

Koska nyt realiteetit ovat sellaiset, että ilman voittoa kaikista lopuista karsintaotteluista Suomi jää taas kerran ilman arvokisapaikkaa, on hyvä kääntää katseet jo tulevaisuuteen. Joukkueella on nyt ehkä unelmien valmentaja, Mixu Paatelainen, jonka kannustava, melkein rääkkäävä sparrausasenne tuo Suomelle sen arvokisapaikan viimeistään EM-kisoihin 2016. Sinne, kun on varattu ennätysmäärä paikkoja. Pelaajat odottavat vain hioutumistaan yhteen.

Otteluveikkaus: Suomi tekee avausmaalin mutta Ruotsi kirii 2-1-voittoon. Maalit tekevät Forssell, Elmander ja Zlatan vaihdosta.

Kesänkuuma Barca

Kevätkiireet ovat viimein takana ja blogini jatkuu uusin, terävin kirjoituksin urheilun maailmasta. Mikäpä olisikaan sopivampi tapa aloittaa kesäkausi kuin puhumalla vähän jalkapallosta, suven kestolajista? Pojat pelasivat tuossa viikonloppuna UEFA:n Mestareiden liigan finaalin, ja vaikka silmäilinkin matsia vain parikymmentä minuuttia, tunnelma välittyi. Täysi Wembleyn stadion ja molemmat joukkueet esittämässä parhaintaan viestivät samaa kuin valmentajien elekieli kentän reunallakin.

Kentän kuninkaan valtaistuimen otti odotetusti FC Barcelona, Katalonia, Espanja. Puolen tunnin kohdalla finaalissa oli kaikki ainekset maailmanluokan vääntöön. Kuitenkin tunti myöhemmin sininen, viininpunainen ja keltainen valtasivat areenan ja ihmiset huusivat kaikkialla: "Messi! Messi! Messi! Messi!..."
Argentiinalaisjalat Lionel Messin alla palkittiin ottelun parhaana pelaajana, varsinkin se vasemmanpuoleinen. Barcan kultapoju tykitti kauden 12. maalinsa UCL-turnauksessa, enempään ei kukaan ole koskaan pystynyt. Eivätkä maalit vielä riitä. "Kirpun" pelisilmä sattuu olemaan aivan ilmiömäinen ja hän passaa aina tarkasti puolustuslinjan taakke. Messistä kehkeytyy vielä samanlainen epäjumala kuin kummisedästään Diego "Jumalan Käsi" Maradonasta, kunhan hän ensin osuu maalitolppien väliin kädellään (tai vaihtoehtoisesti muulla ruumiinosallaan) ja johdattaa sillä Argentiinan jalkapallon maailmanmestaruuteen naapurien riemuksi vuonna 2014.

Mutta ei Barca ruumiillistu Messiin. Messi on joukkueelle kuin Ronaldinho, Eto'o, Ronaldo ja Rivaldo olivat aikanaan, valmentajan lemmikkejä. Puolustuksesta näes löytyy mies, jonka synonyymi on jo melkein FC Barcelona: Carles Puyol. Katalonialaisporukan monivuotinen kapteeni johtaa omiaan järkkymättömällä asenteella ja näyttää aina esimerkkiä, mitä tarkoittaa vastustajan kunnioittaminen ja Fair Play. Asenteesta kertoo myös paljon ele, jonka hän osoitti finaalin juhlien alkajaisiksi. Puyol antoi kapteeninnauhansa ranskalaiselle joukkuekaverilleen Eric Abidalille, joka oli vasta juuri toipunut sairastettuaan syöpää, jotta tämä sai kunnian ensimmäisenä nostaa voittopokaalin kohti taivasta. Näin mahtava pelaaja antoi kyllä sydämensä aika monelle muullekin kuin Barca-faneille, joilla se jo olikin.

(Katso, kuinka sivaltaa Kirpun vasuri: http://www.youtube.com/watch?v=K9JzrvjJuhA)